Olen hoitaja ja aloittanut urani jo 1980-luvun alussa Helsingissä Koskelan sairaalassa. Se oli valtava yksikkö ja enimmäkseen siellä hoidettiin pitkäaikaispotilaita. Kouluttamaton kun olin, tein töitä ”vipparina” eli kouluttamattomana perushoitajana vanhusten pitkäaikaisosastoilla. Siihen aikaan oli kova työvoimapula ja sairaanhoito-opistoon oli vaikea päästä. Potilaiden laitospaikkoja oli paljon. Saattoi olla kuusi mummoa samassa huoneessa ja työt tehtiin liukuhihnaperiaatteella. Kun koko osasto oli pesty ja aamupala ruokittu, alkoi jo lounassyöttö alkupäästä. Vuonna 2019 on taas hoitajapula ja teen vanhustyötä keikkana opiskelun ohella. Mikä tässä välissä on muuttunut? Paljon on muuttunut eikä pelkästään parempaan suuntaan. Laitospaikkoja on purettu liikaa. Hoitoon pääseminen edellyttää todella huonoa kuntoa, pitää olla lähes jalaton ja/tai muistamaton ennen kuin aukeaa ovi minkäänlaiseen edes tuettuun asumiseen. Potilaiden määrä on kasvanut rajusti 35 vuoden aikana ja kasvaa ed...