Vanhusten puolesta

Olen hoitaja ja aloittanut urani jo 1980-luvun alussa Helsingissä Koskelan sairaalassa. Se oli valtava yksikkö ja enimmäkseen siellä hoidettiin pitkäaikaispotilaita. Kouluttamaton kun olin, tein töitä ”vipparina” eli kouluttamattomana perushoitajana vanhusten pitkäaikaisosastoilla. Siihen aikaan oli kova työvoimapula ja sairaanhoito-opistoon oli vaikea päästä. Potilaiden laitospaikkoja oli paljon. Saattoi olla kuusi mummoa samassa huoneessa ja työt tehtiin liukuhihnaperiaatteella. Kun koko osasto oli pesty ja aamupala ruokittu, alkoi jo lounassyöttö alkupäästä. Vuonna 2019 on taas hoitajapula ja teen vanhustyötä keikkana opiskelun ohella. Mikä tässä välissä on muuttunut?

Paljon on muuttunut eikä pelkästään parempaan suuntaan. Laitospaikkoja on purettu liikaa. Hoitoon pääseminen edellyttää todella huonoa kuntoa, pitää olla lähes jalaton ja/tai muistamaton ennen kuin aukeaa ovi minkäänlaiseen edes tuettuun asumiseen. Potilaiden määrä on kasvanut rajusti 35 vuoden aikana ja kasvaa edelleen tulevaisuudessa. Elinikä on pidentynyt ja sitä kautta muistisairaudet yleistyneet. Kotihoito on vanhusten pääasiallinen hoitomuoto ja sitä pitää yllä valheellinen slogan ”kaikki haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään”. Kun 1990-luvulla kotihoito koostui kevyestä avusta, verensokerin mittauksista ja insuliinin pistämisestä, hoidetaan nykyisin kotiin vuodepotilaita, joilla on portatiivi sängyn vieressä ja TV ja kaukosäädin seurana. Ennen oli kodinhoitajia ja kylvettäjiä, jotka keskittyivät vain näihin tehtäviin. Nämä ammattiryhmät ovat kadonneet ja potilaat saavat maksaa siivouksesta erikseen. Suihkuun pääsee kerran viikossa kun siitä sovitaan. Omaisilla täytyy olla jatkuva huoli läheisistään ja moni vanhus pelkää olla yksin kotona. Ruoka ei maistu eikä se ihme ole kun se on joko kaupan einesruokaa kovalla kiireellä mikrossa lämmitettynä tai ruokapalvelun laitosruokaa pitkienkin matkojen takaa kotiin toimitettuna ja yksin syötynä.

Henkilökunnan koulutusaste on parantunut huimasti. Kotihoito vaikuttaa olevan sekaisin maanlaajuisesti ja henkilökuntamitoitukset niin pieniä, että hyvää hoitoa, ihmisen kohtaamista ei ehditä käytännössä toteuttaa. Vähitellen alkaa olla tilanne, että henkilökuntaa ei edes saa vaikka täyttölupia olisikin. Alan huonot palkat ja kiky-sopimus, jolla huononettiin kunnallisia palkkoja ajavat väkeä pois alalta. Lisätään siihen vielä täysin ylivoimainen työtaakka niin eihän se ihme ole. Lisäksi tämän alan korkeakoulutetut, akateemiset esimiehet tuntuvat tekevän päätökset täysin eri todellisuudessa kuin missä kenttä työskentelee. Näiden esimiesten takana on lisää esimiehiä ja lopulta virkakoneisto. Inhimillinen lämpö, kiireettömyys ja hyvä perushoito sinänsä ei vaadi kovin korkeata koulutustasoa vaan ihmisyyttä ja aikaa. Koulutuksen korostaminen on myös johtanut yhä suurempaan kuiluun koulutuksen ja palkan välillä. Lisäksi hoitajaopinnot voi nykyisin aloittaa jo 15-vuotiaana, aivan liian varhain. Ennen piti sentään olla aikuinen aloittaessa.

Laitoshoito on naamioitu ”tehostetun palveluasumisen” valepukuun, joka tarkoittaa sitä, että asukas - ei siis potilas- asuu omaa huonetta jossa on oma WC/kylpyhuone ja maksaa vuokraa, johon sisältyy henkilökunnan läsnäolo aamusta iltaan (mutta ei välttämättä öisin). Lääkkeet hän maksaa itse ja ne toimitetaan rullina apteekista. Koska hän asuu kuin kotona, siivouspalvelua ei ole eikä välttämättä edes vessapaperi kuulu vuokraan. (Käytäntö vaihtelee). Inkontinenssisuojien määrä vuorokaudessa voi olla rajoitettu tiettyyn määrään. Huone voi olla sisustettu omilla huonekaluilla ja voi olla täyteen kalustettu. Tämä aiheuttaa ongelmia silloin, kun talossa jyllää esim. norovirusepidemia, joka on hyvin yleinen tämäntyyppisissä laitoksissa. Aseptiikka on haastavaa ja siivousta ei siis ole elleivät sitten omaiset – jos heitä edes on- siivoa. Tämänkin tason palveluasuminen on monessa kunnassa säästöjen kohteena eli liian kalliiksi katsottavaa hoitoa. Eri kunnat ovat toteuttaneet säästöjä eri tahdissa, joissakin kunnissa nämä säästöt on tehty jo vuosia sitten, joissakin ne alkavat vasta nyt. Tilanne ei tule paranemaan poliitikkojen hyvillä aikomuksilla ja juhlapuheilla, vaan ratkeaa vain raa´alla rahalla. Hyvä hoito lähtee hoitajista, joilla on varaa maksaa laskunsa. Ja vanhuksemme ansaitsevat enemmän kuin olla jatkuvien säästöjen kohteena.