Muistojen Tammiharju

Opiskelin mielisairaanhoitajaksi Tammisaaressa 1980-luvun lopulla, jolloin täällä oli vielä oma sairaanhoito-oppilaitos, Ekenäs Sjukvårdsläröanstalt.  Palasin Tammisaareen ja Tammiharjuun vuonna 2008. Tammiharju, kunniakas muistossa!

Vuonna 1924 tuli perustettavaksi Uudenmaan ruotsinkielisten kuntien tarpeisiin 102-paikkainen piirimielisairaala, Distriktsinnesjukhuset i Ekenäs. Säästäväisyyssyistä (silloinkin!) mielisairaalaksi saneerattiin Venäjän armeijan vuosina 1910-12 rakentamat tykistökasarmirakennukset. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1927 vielä yksi kasarmirakennus. Uusi puoli eli päärakennus rakennettiin vuonna 1930. Knipnäsin rakennus ostettiin vuonna 1936, jonka jälkeen piirimielisairaalassa oli yhteensä 528 sairaansijaa. Enimmillään sairaalassa oli vuodepaikkoja yli 600. Lastenpsykiatrinen osasto perustettiin vuonna 1973 entiseen ylilääkärin taloon. Sairaanhoitopiirin toiminta käynnistyi vuoden 1952 mielisairaslain perusteella. (Lähteenä tässä blogissa: Sirkka Törrönen: Tammisaaren piirimielisairaalan ja Etelä-Suomen mielisairaanhoitopiirin historia 1924-1984)

Uusi mielenterveyskeskus nousee vanhan terveysaseman paikalle

Tammiharjun tarina päättyi lopullisesti, kun Raaseporin mielenterveyskeskuksen uusi rakennus valmistui loppuvuodesta 2017. Yksikkö kuuluu Raaseporin sairaalaan ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueeseen osana HUS/Hyks-konsernia. Opiskelujeni aikaan 1980-luvun lopulla se kuului vielä Etelä-Suomen mielisairaanhuoltopiiriin vastuualueenaan lähes koko ruotsinkielinen rannikko. Sairaanhoitopiirin sisällä toimi silloin useita psykiatrisia pienyksiköitä kuten Veikkolan parantola, Pellon sairaala ja Dalkullan päiväosasto. Kaikki nämä on lopetettu jo aikoja sitten. Samoin Knipnäsin B-mielisairaala vuoden 1995 erikoissairaanhoitolain seurauksena. Raaseporin kaupunki osti Tammiharjun kiinteistöt ja siellä toimii nykyisin kaupungin omia hallintoyksiköitä. Sairaalan entisestä päärakennuksesta on saneerattu Suomen hulppein kaupungintalo.

Historiikin kuvaamana aikana Tammiharju oli siis valtava yksikkö, joka ajan tapaan oli lähes omavarainen. Henkilökunta asui alueella ja omisti elämänsä sairaalan palvelukseen. Vuoteen 1953 henkilökunnalla oli täydet luontaisedut eli söivät talon laskuun. Tuohon aikaan mielisairaanhoitajattaret erotettiin virastaan kun menivät naimisiin! Potilailla oli omat velvollisuutensa talon ylläpidossa, kuten halkokuormien tyhjentäminen maihin kun halkolaiva oli saapunut rantaan. Sairaalalla oli oma kåstholli eli keskuskeittiö ja ruokala, leipomo, sikala, kanala, talli, puutarha ja vuosina 1936-54 vuokralla maatila, jossa viljeltiin perunaa ja juureksia. Myös kalastusta harjoitettiin. Sairaala oli oma yhteisönsä ja moni potilas asui ja työskenteli sairaalassa koko ikänsä sinne kerran jouduttuaan. Avohoitoa ei silloin ollut, vaan sitä alettiin kehittää terapeuttisten hoitojen ja lääkehoidon kehittyessä 1970-luvulta eteenpäin. Ollaan tultu aika kauas niistä ajoista, kun täällä toimii enää psykiatrian poliklinikat ja yksi 8+2-paikkainen avohoidon tukiosasto, Siltayksikkö, päiväyksikkö ja nuorten päiväosasto erikoissairaanhoidon puolella. Perusterveydenhuollon tasolla on lisäksi omat poliklinikkansa ja päihdepoli.

Vuosikymmenten ajan Tammiharjun sairaala työllisti satoja ihmisiä ja useitakin sukupolvia pienessä kaupungissa. Se vei mennessään yhden aikakauden ja jätti paljon muistoja sekä potilailleen että henkilökunnalleen. Sairaalan alasajo kesti yhdeksän vuotta ja oli rankkaa aikaa kaikille osapuolille irtisanomisineen ja aina uudelleen ja uudelleen järjestäytymisineen. Se oli turvallinen yhteisö. Juuri yhteisöllisyyden puute ja yksinäisyys on takana monissa nykyajan mielenterveysongelmissa ja psyykkisessä pahoinvoinnissa. Riittääkö avohoito?