Kaksi kieltä

Raasepori, kuten suuri osa rannikkoseudusta on vahvasti ruotsinkielistä aluetta. Asukkaista suomenkielisiä on noin 30 prosenttia ja ruotsinkielisiä yli 60 prosenttia. Muita kieliä äidinkielenään puhuvia on noin 4,5 prosenttia. Raasepori on alueeltaan Suomen laajimpia kaupunkeja ulottuen Inkoon rajalta Bromarviin ja Lohjan ja Hangon väliin. Kielellisesti Pohja lienee suomenkielisin kun taas Bromarvissa ruotsinkielisiä on lähes sata prosenttia. Tammisaaressa ruotsinkielisiä on yli 80 prosenttia.

Opiskelin Tammisaaressa mielisairaanhoitajaksi ruotsiksi 80-luvun lopussa ja silloin opin kielen aika hyvin. Vaikka oli hyvät arvosanat koulusta, niin ei kouluruotsilla (tai koulusuomellakaan) pitkälle pötkitä. Parhaiten vieraan kielen oppii vain käyttämällä sitä aktiivisesti. Sitten olin täältä pois 21 vuotta ja olin unohtanut kaiken. Kun tulin Tammiharjuun töihin, ilmoitin ylimielisesti antavani raportin ruotsiksi puolen vuoden päästä. Siihen meni lopulta 9 vuotta, mistä eräs työkaverini kuittailee vieläkin… (kaikella ystävyydellä). Se ei siis ollutkaan niin helppoa. Ponnistus se on yhä vieläkin eikä se ole tunnekieli, mutta selviän jos en virheettömästi niin ainakin jossain määrin sujuvasti. Nykyisin tuntuu oudolta, kun muualla Suomessa liikkuessa ei kuulekaan ruotsia ympäristössä kuten täällä.  

Tammisaaressa väestön kielitaito molempien kotimaisten suhteen vaihtelee täysin kaksikielisestä täysin ummikkoon. Että mä kadehdin niitä, jotka osaavat molemmat kielet täydellisesti! Se tosin edellyttää kaksikielistä kotia, missä vanhemmat aivan alusta alkaen puhuvat omaa äidinkieltään lapselleen. Kun sellaiselta henkilöltä kysyy äidinkieltä, he vastaavat yleensä kertomalla kummankielisen koulun ovat käyneet. Hyvän ruotsin kielen taidon omaavat myös ne suomenkieliset, jotka ovat täällä kasvaneet ja oppineet ruotsin pihalla ja kavereilta. Muilla onkin sitten vaikeampaa.

Itse kuulun siihen kategoriaan, että selviän ruotsiksi mutta en käytä sitä aktiivisesti, vain silloin kun on pakko. Ymmärrän 95 prosenttisesti aina, mutta on tilanteita, joissa moni ihminen puhuu yhtä aikaa, on ehkä murteellista ja oma keskittyminen ei riitä. Silloin putoan kyydistä. Asiakkaana puhun aina suomea, töissä pyrin käyttämään asiakkaan omaa äidinkieltä. Erityisesti puhelimessa on vaikeampi puhua vierasta kieltä kun ei näe toisen kasvoja ja ilmeitä. Usein menee niin, että puhutaan sitä kieltä mitä jompikumpi osaa paremmin. Tässä on ero moniin paikkakuntiin nähden. Kun Tammisaaressa oletusarvoisesti puhutaan ruotsia ensikohtaamisessa, hankolaiset kysyvät kummalla kielellä mennään ja porvoolaiset menevät suomi edellä.

Sosiaalisesti kielitaito täällä merkitseekin sitten enemmän. Jos suomenkielisenä ei edes ymmärrä ruotsia, jää melkoisesti ulos piireistä. Kun ymmärtää ruotsia, voi kommunikoida siten että toinen puhuu ruotsia ja itse puhuu suomea. Kumpikaan ei tee virheitä ja molemmat ymmärtävät toisensa. Itse kuulen jokaisen kielivirheeni ja jähmetyn sitten siihen. Muualla Raaseporissa puhutaan enemmän suomea kuin Tammisaaressa. Täällä törmää joskus ruotsin kielen ylivaltaan, ihmiset eivät yksinkertaisesti muista että noin 95 prosenttia suomalaisista ei puhu äidinkielenään ruotsia ja että Suomea riittää tuhat kilometriä ylös ja 400 itään Tammisaaresta katsottuna. Ja onhan olemassa vielä kolmas kotimainen, nimittäin saami ja sen eri muodot.

Jokaisella suomalaisella on oikeus puhua omaa äidinkieltään ja saada palvelut omalla äidinkielellä. Tosin esim. Kajaanissa tuskin saa palvelua ruotsiksi mutta eipä saa aina Tammisaaressakaan suomeksi. Olen ollut kerran lääkärissä englanniksi. Pidän mahdollisena, että Tammisaaren tunnettuus, menestys bisnesrintamalla ja työvoiman saatavuus olisi parempi, jos täällä laajennettaisiin kaksikielisyyden astetta. Erityisesti lääkäreitä on tänne vaikea saada.  Kaksikielisyys on rikkaus, ei uhka.