Kesäyön hämärässä

Niin kauan kuin muistan, olen rakastanut valvoa öitä. Lapsena sai valvoa aina jouluaattoisin niin kauan kuin jaksoi, ja jaksoinhan minä jo kouluikäisenä. Sittemmin ammatinvalinnan myötä olen valvonut tuhansia öitä työssäni hoitajana (-mieli- ja sairaan-). Jo ensimmäinen yö kouluttamattomana hoitajana, ”vipparina”, teki vaikutuksen ja olen siitä onnekas, että fysiologiani ei pane vastaan yövuoroja. Pärjään silloin jopa vähemmällä unella. Mutta kesäyöt vapailla ovat ihan oma lukunsa.

Yön pehmeä ja pitkä hämärä alkukesällä, linnunlaulu joka taukoaa vain muutamaksi tunniksi alkaakseen sitten uudestaan moniäänisenä konserttina, ainakin Tammisaaren Ramsholmenin liepeillä asuessa. Valoja ei tarvita ellei ole pilvistä. Hieman viiniä ja mahdollisesti vaimeaa musiikkia, istun joko parvekkeella tai pihalla. Jostain kuuluu jonkin iloisen seurueen hauskanpitoa, palaavat ilmeisesti rannan baareista kotiin tai menevät majoitukseensa Ormnäsin leirintäalueelle. Kaikki muut ympärillä nukkuvat. Tai ehkä he istuvat samalla tavoin hiljaisuudessa kuin minäkin.

Mökkioloissa kesäyön tunnelma on toinen kuin pikkukaupungissakin. Vaikka Tammisaaressa voi kuulla laineiden liplatusta aivan keskustan tuntumassa, siellä on silti kaupungin äänet. Mökillä, joko meren tai järven rannalla, äänet rajoittuvat öisin satunnaiseen moottoriveneeseen ja luonnon omiin ääniin.

Juhannuksen jälkeen yöt alkavat pimetä ja pidentyä. Ei sitä huomaa kuin heinäkuun puolessavälissä, mutta itselleni on aina pieni suru kun sen tietää. Vähitellen yön pimeys muuttuu tummemmaksi, tarvitaan jo valoja yön tunteina. Aamu valkenee yhtä kesäisen ihanana vielä pitkään, mutta jokaisena aamuna hieman myöhemmin kuin edellisenä. Elokuun yöt voivat parhaimmillaan olla lämpimiä ja pimeitä ja niissä on oma tenhonsa mutta alkukesälle ne eivät mielestäni vedä vertoja. Linnutkaan eivät enää laula, ja osa niistä valmistautuu jo muuttomatkalle pois Pohjolasta.  

Elokuun lopulla illat ovat jo ihan mustia ja pimeys yllättää yhä aikaisemmin. Jos on lämmintä, saa kokea mustat elokuun yöt, kuin etelässä ikään. Kesäkausi lähenee loppuaan, viimeiset lomalaiset  viettävät viimeisiä hektisiä viikonloppuja kesäravintoloissa, ennen kuin ne alkavat yksi kerrallaan sulkea oviaan talveksi tai ainakin vähentävät arkisia aukioloja. Kesäkausi päättyy elokuun viimeisenä lauantaina, joka on ruotsinkielisen kulttuurin alueella iso juhla, Forneldarnas natt, Muinaistulien yö. Venetsialaisiksikin olen kuullut kutsuttavan. Silloin poltetaan pimeillä rannoilla pieniä kokkoja muinaisten aikojen ja kesän päättymisen kunniaksi. Ruotsinkielisellä rannikolla ei juuri polteta juhannuksena kokkoja vaan pystytetään juhannussalko, midsommarstång.  Nämä ovat niitä pieniä hauskoja kulttuurieroja, joita on suomenkielisen ja ruotsinkielisen väestön kesken.  Muinaistulista en ollut koskaan kuullut ennen kuin muutin tänne, vaikka en ole kotoisin kuin sadan kilometrin päästä.

Ja jonain päivänä syyskuussa huomaa, että kaupassa on ihan hiljaista. Turistit ja kesäasukkaat ovat lähteneet kotiin, jäljellä on vain Tammisaaren oma väki.