Siirry pääsisältöön

Kesäyön hämärässä


Niin kauan kuin muistan, olen rakastanut valvoa öitä. Lapsena sai valvoa aina jouluaattoisin niin kauan kuin jaksoi, ja jaksoinhan minä jo kouluikäisenä. Sittemmin ammatinvalinnan myötä olen valvonut tuhansia öitä työssäni hoitajana (-mieli- ja sairaan-). Jo ensimmäinen yö kouluttamattomana hoitajana, ”vipparina”, teki vaikutuksen ja olen siitä onnekas, että fysiologiani ei pane vastaan yövuoroja. Pärjään silloin jopa vähemmällä unella. Mutta kesäyöt vapailla ovat ihan oma lukunsa.
Yön pehmeä ja pitkä hämärä alkukesällä, linnunlaulu joka taukoaa vain muutamaksi tunniksi alkaakseen sitten uudestaan moniäänisenä konserttina, ainakin Tammisaaren Ramsholmenin liepeillä asuessa. Valoja ei tarvita ellei ole pilvistä. Hieman viiniä ja mahdollisesti vaimeaa musiikkia, istun joko parvekkeella tai pihalla. Jostain kuuluu jonkin iloisen seurueen hauskanpitoa, palaavat ilmeisesti rannan baareista kotiin tai menevät majoitukseensa Ormnäsin leirintäalueelle. Kaikki muut ympärillä nukkuvat. Tai ehkä he istuvat samalla tavoin hiljaisuudessa kuin minäkin.

Mökkioloissa kesäyön tunnelma on toinen kuin pikkukaupungissakin. Vaikka Tammisaaressa voi kuulla laineiden liplatusta aivan keskustan tuntumassa, siellä on silti kaupungin äänet. Mökillä, joko meren tai järven rannalla, äänet rajoittuvat öisin satunnaiseen moottoriveneeseen ja luonnon omiin ääniin.

Juhannuksen jälkeen yöt alkavat pimetä ja pidentyä. Ei sitä huomaa kuin heinäkuun puolessavälissä, mutta itselleni on aina pieni suru kun sen tietää. Vähitellen yön pimeys muuttuu tummemmaksi, tarvitaan jo valoja yön tunteina. Aamu valkenee yhtä kesäisen ihanana vielä pitkään, mutta jokaisena aamuna hieman myöhemmin kuin edellisenä. Elokuun yöt voivat parhaimmillaan olla lämpimiä ja pimeitä ja niissä on oma tenhonsa mutta alkukesälle ne eivät mielestäni vedä vertoja. Linnutkaan eivät enää laula, ja osa niistä valmistautuu jo muuttomatkalle pois Pohjolasta.  
Elokuun lopulla illat ovat jo ihan mustia ja pimeys yllättää yhä aikaisemmin. Jos on lämmintä, saa kokea mustat elokuun yöt, kuin etelässä ikään. Kesäkausi lähenee loppuaan, viimeiset lomalaiset  viettävät viimeisiä hektisiä viikonloppuja kesäravintoloissa, ennen kuin ne alkavat yksi kerrallaan sulkea oviaan talveksi tai ainakin vähentävät arkisia aukioloja. Kesäkausi päättyy elokuun viimeisenä lauantaina, joka on ruotsinkielisen kulttuurin alueella iso juhla, Forneldarnas natt, Muinaistulien yö. Venetsialaisiksikin olen kuullut kutsuttavan. Silloin poltetaan pimeillä rannoilla pieniä kokkoja muinaisten aikojen ja kesän päättymisen kunniaksi. Ruotsinkielisellä rannikolla ei juuri polteta juhannuksena kokkoja vaan pystytetään juhannussalko, midsommarstång.  Nämä ovat niitä pieniä hauskoja kulttuurieroja, joita on suomenkielisen ja ruotsinkielisen väestön kesken.  Muinaistulista en ollut koskaan kuullut ennen kuin muutin tänne, vaikka en ole kotoisin kuin sadan kilometrin päästä.

Ja jonain päivänä syyskuussa huomaa, että kaupassa on ihan hiljaista. Turistit ja kesäasukkaat ovat lähteneet kotiin, jäljellä on vain Tammisaaren oma väki. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Somekeskustelut Raaseporissa

 Tällä kertaa katsaus siihen, mistä täällä Raaseporissa eri facebook-ryhmissä keskustellaan. Itse kuulun muutamiin paikallisiin ja pääseen lukemaan yhtä. Luultavasti jokaisella kylällä on oma fb-ryhmä, puskaradio-tyyppisiä on ainakin kaksi. Kirpputori- ja tavaranvaihtoryhmiä ainakin kaksi. Ryhmät, joihin itse kuulun, ovat yleensä suomenkielisiä tai kaksikielisiä. Ruotsinkielisillä on ryhmä "Du vet att du är från Ekenäs Finland om..." Pitkä nimi ryhmälle mutta sen nimisiä eri paikkakunnille on vaikka kuinka paljon. Eroavatko näiden ryhmien keskustelut toisistaan ja miten? Ruotsinkielisessä ryhmässä julkaistaan enimmäkseen kauniita kuvia Raaseporin maisemista, Tammisaaresta enimmäkseen. Tunnelmia ja merimaisemia. Knipan taitaa olla yksi suosituimmista kuvauskohteista ja sittenhän on Trädet, Puu, joka seisoo yksinään rantakivikossa. Keskustelunaiheita on vähemmän, mutta ne äityvät joskus sellaiselle tasolle että moderaattorit joutuvat sulkemaan koko keskustelun. Viime aikoina si

Ravintolakierros Tammisaaressa

Vanha teksti vaatii päivitystä! Tuleva kesäkausi riippuu jo toistamiseen ajattelusta "jos Korona suo" mutta ilman toivoa ei ole elämää. Kukapa olisi uskonut, että pandemia iskee näin kovaa ja pitkään. Kovimpiin kärsijöihin kuuluvat ravintolat, jotka ovat nyt yli vuoden määrätty joko pysymään kokonaan kiinni tai toimimaan vajailla tehoilla. Toivottavasti selviävät kurimuksesta ja jatkavat sekä paikallisten että vierailijoiden ilahduttamista tästäkin eteenpäin. Tätä kirjoittaessa jännitetään vielä sitä, saavatko ravintolat avata viikon päästä ja millaisin rajoituksin.  Tammisaressa Knipan on vaihtanut omistajaa. Sea Front ei pitänyt ravintolaa viime koronakesänä auki ollenkaan, ainoastaan hotellin. Vanha Gnägget on vuokrattu monien käänteiden jälkeen mutta multa hävis tieto siitä mikä siihen nyt sitten on tulossa. (Siinä oli ennen Naturum). Lounaskahvila Papaya kävelykadulla on lopettanut. Kävelykadun takana ollut entisen Lazy cowboyn tiloissa on ollut tuulista, siinä on nyt ko

Muistojen Tammiharju

Opiskelin mielisairaanhoitajaksi Tammisaaressa 1980-luvun lopulla, jolloin täällä oli vielä oma sairaanhoito-oppilaitos, Ekenäs Sjukvårdsläröanstalt.   Palasin Tammisaareen ja Tammiharjuun vuonna 2008. Tammiharju, kunniakas muistossa! Vuonna 1924 tuli perustettavaksi Uudenmaan ruotsinkielisten kuntien tarpeisiin 102-paikkainen piirimielisairaala, Distriktsinnesjukhuset i Ekenäs. Säästäväisyyssyistä (silloinkin!) mielisairaalaksi saneerattiin Venäjän armeijan vuosina 1910-12 rakentamat tykistökasarmirakennukset. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1927 vielä yksi kasarmirakennus. Uusi puoli eli päärakennus rakennettiin vuonna 1930. Knipnäsin rakennus ostettiin vuonna 1936, jonka jälkeen piirimielisairaalassa oli yhteensä 528 sairaansijaa. Enimmillään sairaalassa oli vuodepaikkoja yli 600. Lastenpsykiatrinen osasto perustettiin vuonna 1973 entiseen ylilääkärin taloon. Sairaanhoitopiirin toiminta käynnistyi vuoden 1952 mielisairaslain perusteella. (Lähteenä tässä blogissa: Sirkka Törröne