Ystäviä ja kylänmiehiä

Muutin Tammisaareen Järvenpäästä keskiseltä Uudeltamaalta ja asuin siellä samassa talossa 15 vuotta. Samat naapurit yläkerrassa ja vieressä kaikki vuodet. Enkä tiennyt näiden naapureiden etunimiä tai ammatteja tai mitään. Sukunimen näki postilaatikoista. Pihalla morjestettiin. Kun olin asunut Tammisaaressa kaksi vuotta, tunsin nimeltä satoja ihmisiä ja vielä kissat ja koiratkin. Sellaista on vain pikkukaupungissa tai pienellä paikkakunnalla.

Ensin tutustui tietenkin työkavereihin ja etenkin suomenkielisiin tai kaksikielisiin. Sitten alkoi tulla tutuksi naapureita ja baarissa kävijöitä. Kymmenen vuotta sitten Tammisaaressa oli huomattavan paljon enemmän työpaikkoja kuin on nykyisin. Täällä tutustui työkomennuksilla oleviin vieraspaikkakuntalaisiin, jotka eivät arkisin majapaikoissaan viihtyneet vaan kävivät iltaa istumassa tai syömässä ravintoloissa. Oli enemmän opiskelijoita kuin nyt, ja he viettivät iloista iltaelämää arkisin opiskelukavereidensa kanssa. Lyhyt kotimatka sallii huolettoman vapaa-ajanvieton kun joka paikkaan ja joka paikasta pääsee kävellen kotiin.

Asuntoa ostellessa kun kyseli tutuilta jostain kaupan olevasta asunnosta, sai aina kuulla kuka siinä talossa oli asunut, kenen eno, sisko tai muu tuttu tai sukulainen asuu vieläkin ja minkälainen talo se on. Jos kuvaili ulkonäöltä jotakuta kanssakaupunkilaista, joka liikkui tiettyyn aikaan tietyssä paikassa ja johon oli itse kiinnittänyt huomiota, sai heti kuulla nimen, kenen kanssa naimisissa tai kenen ex.

Sitten kun olin ostanut asunnon pienestä ja idyllisestä talosta, sain ensivisiitillä aitanaapurilta esittelyn keitä talossa asuu ja hänen oman historiansa. Ja tervetulotoivotuksen kortteliin.

Naapurisopu on tärkeä juttu myös Tammisaaressa. Se mielessä marssin sitten kerran harava ja jätesäkki kainalossa aitanaapurin oven taakse ja tarjouduin haravoimaan naapurin tontille meidän tontilta lehtineen ison vaahteran lehdet pois. Tarjouksesta kiitettiin mutta sitä ei otettu vastaan. Niin tai näin, mutta meillä oli erinomaiset välit näihin naapureihin niin kauan kuin siinä asuimme. Olivat myös kissaihmisiä, koska se on toinen seikka mikä saattaa kiristää naapurisopua. Kysyin kaikilta naapureilta onko heillä mitään sitä vastaan, että kissamme kulki vapaana ulkona ja heidän pihoillaan. Ei ollut, tai eivät kehdanneet tunnustaa. Toiset naapurit kysyivät vielä viime kesänä kaupassa, että mitä Vilille kuuluu.

Erityinen naapurisuhde syntyy sitten niiden kanssa, joiden kanssa talon omistaa ja yhteisiä asioita hoitaa. Sepä ei olekaan aina niin helppoa. Tulee erilaisia näkemyksiä siitä, mitä ja miten joku asia hoidetaan. Ja pienessä yhtiössä on vähän maksajia. Ensimmäiset vuodet teimme kaikki talon siivous- ja pihahommat yhdessä niiden kanssa jotka itse asuivat samassa talossa. Se alkoi käydä raskaaksi ajan mittaan, koska vuokralla asuvat eivät töihin osallistuneet. Loppujen viimeksi se vei sitten välit. Mutta niin kauan kuin välit säilyivät, olimme kavereita keskenämme. Yhdet naapurit lähtivät ulkomaille ja muutinkin sitten heidän isompaan asuntoonsa omasta yksiöstäni kun olin elämänkumppanin tavannut.  

Sittemmin olen myynyt asuntoni ja asumme nykyisin vuokralla sopuisassa talossa. Kaipaan sitä omaa taloani ja sen pihaa, mutta en kaipaa sitä taloudellista vastuuta ja ilmaista työtä, mitä omassa asunnossa asumiseen liittyy.