Siirry pääsisältöön

Vuosi näyttelystä



Viime vuoden
helmikuussa avomieheni ja minä pidimme valokuvanäyttelyn Tammisaaren kirjaston näyttelytilassa Perspektiivissä hänen Tammisaari-kuvistaan. Näyttely oli menestys kävijämäärien puolesta mutta ennen kaikkea sitä oli hauska järjestää. Olen vieläkin sitä mieltä että se oli kaunis ja tyylikäs näyttely.




Idea näyttelystä syntyi edellisenä syksynä, jolloin kävin yrittäjäkurssia ja oli kova yrittäjämentaliteetti päällä. Suunnitelmia pää täynnä ja ennen kaikkea halusin kovasti päästä hoitoalalta pois. Haluan vieläkin, mutta yrittäjäkurssi selvensi miten vaikeaa Suomessa on pienyrittäminen ja verojahan piisaa. Joten toistaiseksi vain haaveilen yrittäjyydestä ja yritän suorittaa koulun loppuun keikkailun ohessa.


Valokuvaus on Tammisaaressa suosittu harrastus. Täällä on useita sekä ammattilais- että harrastelijavalokuvaajia. Valokuvaukselliset maisemat pitävät intoa yllä. Täällä toimii Ekenäs Fotoklubb, joka kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko. Klubi pitää valokuvanäyttelyn kirjastossa joka vuosi. Valokuvausinnostus käy ilmi myös paikallisesta facebook-ryhmästä, jonka nimi on Du vet att du är från Ekenäs om…, johon julkaistaan ahkerasti kuvia kaupunkimme eri kohteista. Auringonlaskut merelle ja Knipan lienevät suosituimpia kuva-aiheita.


Rannassa kasvaa Puu, joka myös esiintyy kuvissa usein. Avomieheni on fotoshopannut puuta milloin lentämään tuulessa, milloin nurin kaatuneena. Onpa itse Knipankin käynyt avaruudessa ja laskeutunut Porvooseen taiteellisen inspiraation tuloksena.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Somekeskustelut Raaseporissa

 Tällä kertaa katsaus siihen, mistä täällä Raaseporissa eri facebook-ryhmissä keskustellaan. Itse kuulun muutamiin paikallisiin ja pääseen lukemaan yhtä. Luultavasti jokaisella kylällä on oma fb-ryhmä, puskaradio-tyyppisiä on ainakin kaksi. Kirpputori- ja tavaranvaihtoryhmiä ainakin kaksi. Ryhmät, joihin itse kuulun, ovat yleensä suomenkielisiä tai kaksikielisiä. Ruotsinkielisillä on ryhmä "Du vet att du är från Ekenäs Finland om..." Pitkä nimi ryhmälle mutta sen nimisiä eri paikkakunnille on vaikka kuinka paljon. Eroavatko näiden ryhmien keskustelut toisistaan ja miten? Ruotsinkielisessä ryhmässä julkaistaan enimmäkseen kauniita kuvia Raaseporin maisemista, Tammisaaresta enimmäkseen. Tunnelmia ja merimaisemia. Knipan taitaa olla yksi suosituimmista kuvauskohteista ja sittenhän on Trädet, Puu, joka seisoo yksinään rantakivikossa. Keskustelunaiheita on vähemmän, mutta ne äityvät joskus sellaiselle tasolle että moderaattorit joutuvat sulkemaan koko keskustelun. Viime aikoina si

Ravintolakierros Tammisaaressa

Vanha teksti vaatii päivitystä! Tuleva kesäkausi riippuu jo toistamiseen ajattelusta "jos Korona suo" mutta ilman toivoa ei ole elämää. Kukapa olisi uskonut, että pandemia iskee näin kovaa ja pitkään. Kovimpiin kärsijöihin kuuluvat ravintolat, jotka ovat nyt yli vuoden määrätty joko pysymään kokonaan kiinni tai toimimaan vajailla tehoilla. Toivottavasti selviävät kurimuksesta ja jatkavat sekä paikallisten että vierailijoiden ilahduttamista tästäkin eteenpäin. Tätä kirjoittaessa jännitetään vielä sitä, saavatko ravintolat avata viikon päästä ja millaisin rajoituksin.  Tammisaressa Knipan on vaihtanut omistajaa. Sea Front ei pitänyt ravintolaa viime koronakesänä auki ollenkaan, ainoastaan hotellin. Vanha Gnägget on vuokrattu monien käänteiden jälkeen mutta multa hävis tieto siitä mikä siihen nyt sitten on tulossa. (Siinä oli ennen Naturum). Lounaskahvila Papaya kävelykadulla on lopettanut. Kävelykadun takana ollut entisen Lazy cowboyn tiloissa on ollut tuulista, siinä on nyt ko

Muistojen Tammiharju

Opiskelin mielisairaanhoitajaksi Tammisaaressa 1980-luvun lopulla, jolloin täällä oli vielä oma sairaanhoito-oppilaitos, Ekenäs Sjukvårdsläröanstalt.   Palasin Tammisaareen ja Tammiharjuun vuonna 2008. Tammiharju, kunniakas muistossa! Vuonna 1924 tuli perustettavaksi Uudenmaan ruotsinkielisten kuntien tarpeisiin 102-paikkainen piirimielisairaala, Distriktsinnesjukhuset i Ekenäs. Säästäväisyyssyistä (silloinkin!) mielisairaalaksi saneerattiin Venäjän armeijan vuosina 1910-12 rakentamat tykistökasarmirakennukset. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1927 vielä yksi kasarmirakennus. Uusi puoli eli päärakennus rakennettiin vuonna 1930. Knipnäsin rakennus ostettiin vuonna 1936, jonka jälkeen piirimielisairaalassa oli yhteensä 528 sairaansijaa. Enimmillään sairaalassa oli vuodepaikkoja yli 600. Lastenpsykiatrinen osasto perustettiin vuonna 1973 entiseen ylilääkärin taloon. Sairaanhoitopiirin toiminta käynnistyi vuoden 1952 mielisairaslain perusteella. (Lähteenä tässä blogissa: Sirkka Törröne