Siirry pääsisältöön

Ajankohtaista


Tuntuu kuin viime postauksen jälkeen maailma olisi suistunut raiteiltaan ja niinhän se tavallaan onkin. Nähtäväksi jää, muuttuuko kaikki lopullisesti. Onko meidät tuomittu elämään sosiaalisessa eristyksessä ja kokovartalokondomissa, jotta mikään ei vain tartu ja leviä?

On ollut mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita vessapaperihamstrauksesta alkaen. Olen todennut, että ihminen on lopulta aivan h…tin tyhmä. On jaettu ohjeita miten ei nyt pitäisi toimia - ja suuret massat tekevät juuri niin kuin ei pitäisi. Oma kuolemanpelko tulee päälle. Sairaanhoitajana mä olen tietysti enemmän sinut sen asian kanssa. Koko talven on uutisoitu uudesta taudista, ja silti on lähdetty lomamatkalle kun se on sentään etukäteen maksettu. Tuntuu kuin ihmiset eivät ajattelisi omilla aivoilla enää ollenkaan. Annetaan joko hysterian ottaa vallan tai jätetään tosiasiat huomiotta. Odotetaan viranomaisten määräyksiä sitten kun paska on jo tuulettimessa.  Annetaan somen fake newsien vaikuttaa. Kyse on sen verran uudesta asiasta, että edes asiantuntijoilla ei ole tarpeeksi tietoa taudista vielä. Siksi virallinenkin tieto voi olla ristiriitaista.

Itse pidän vähän kornina näitä yli 7-kymppisiin kohdistuneita rajoituksia, koska tiedän missä jamassa on vanhustenhoito tässä maassa. Suurin osa tautiin kuolleista iäkkäässä Italiassa on ollut monisairaita yli 80- vuotiaita henkilöitä. Tehohoitoon liittyy aina triage, eli voimavarat kohdistetaan niihin potilaisiin, joilla on paras mahdollisuus selvitä kulloistenkin olosuhteiden valossa. Onko pitkä ja täysin eristetty elämä lopulta arvokkaampaa kuin sen laatu? Tulevaisuudessa tulee yhä enemmän eteen elämän turhan pitkittämisen hinta. Toisaalta vanhusten hoidon säästöt ovat jo monta vuotta syöneet mielekästä seniori-ikää. On olemassa yksinäisiä, liikuntarajoitteisia ja muistihäiriöisiä vanhuksia pelkän kotihoidon varassa. Heillä ei ole mitään edellytyksiä pysyä digiajan tempossa. Laitoksissa elävien viimeisessä vaiheessa olevien vanhusten elämänlaatu on mitä on vaikka hoito olisi miten hyvää tahansa. Kotiinsa suljetuille vanhuksille pitäisi organisoida kauppapalvelut, eikä kotihoito nykyisellään taatusti siitä selviä. Kaikilla ei ole omaisia. Ja muitakin erityisryhmiä on, joille tätä tulee olemaan erittäin vaikeaa aikaa. Kaikilla kotiin passitetuilla koululaisilla ei ole sellaisia vanhempia kuin nyt pitäisi olla.

Yhtäkkiä oma ammattiryhmäni, siis hoitajat, onkin yhteiskunnallisesti elintärkeä ryhmä, joka on etulinjassa taistelemassa tätä suurta tuntematonta vastaan. Meiltä on jo vaadittu ilmaista työtä, alennettu palkkaa, meistä on revitty viimeisetkin voimat jo vuosia jatkuneilla säästöillä. Tuntuu kuin olisimme pelkkä kuluerä. Yhä useampi on vaihtanut ja vaihtamassa alaa sellaiseen, jossa saa edes vähän arvostusta ja työn vaatimuksia paremmin vastaavan palkan. Jo vuosia ovat uupuneet hoitajat yrittäneet saada ääntään kuuluviin; turhaan. Nyt vaaditaan jaksamaan vielä enemmän. Ja kun tämä kaikki on ohi, uskon että palkkaneuvotteluihin on turha palata. Rahaa tuskin riittää siihen tämän jälkeen kun ei ole riittänyt edes noususuhdanteen aikana. Valtio toivottavasti ottaa vastuun päätöksistään ja niiden seurauksista. Suomalainen järjestelmä kun perustuu aika pitkälle verojen keräämiseen.

Mitä hyvää tästä voi seurata? Ainakin turha vouhotus mm. sukupuolineutraaleista liikennemerkeistä ja siitä, miksi Helene Schjerfbeckistä kertovassa leffassa hän puhuu suomea vaikka oli ruotsinkielinen, unohtuu vähäksi aikaa. Vouhottajat tulevat huomaamaan mikä on olennaista. Yhteisöllisyys voimistuu. Koko sote-alan kestokyky mitataan ja ongelmat tulevat konkreettisiksi. Ilmaston tilanne luultavasti paranee, mutta moni kyllä hämmästyy kun ei sitten talouskaan rullaa. Asetetut ilmastotavoitteet tulevat osoittautumaan liian kalliiksi toteuttaa. Mutta luulen, että kaupan kassojen ja muiden nyt niin tärkeiden ammattikuntien arvostus paranee. Lähimatkailu lisääntyy, kotimaista tuotantoa aletaan taas arvostaa. Ehkä yritysmaailmassa aletaan nähdä muitakin arvoja kuin tienata pomoille bonuksia ja piilotella varoja veroparatiiseihin. Globaalin elämäntavan haavoittuvuus on jo tullut esiin. Yksittäiset ihmiset toteavat, mikä elämässä on tärkeää ja mikä vähemmän. Mutta kukaan ei tällä hetkellä tiedä mitä tuleman pitää. Nämäkin ajatukset ovat omiani, eivät absoluuttisia totuuksia. Haluaisin kyllä mielelläni olla positiivisempi.

Toivotan jaksamista kaikille, jotka ovat kotikaranteenissa. Itse saan toistaiseksi nauttia vapaudesta. Toivotan mahdollisimman hyvää terveyttä tulevina aikoina meille kaikille. Tämäkin epidemia loppuu aikanaan. Pysytään vahvoina!   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintolakierros Tammisaaressa

Tammisaari on pieni kaupunki, mutta täällä on kivoja ravintoloita ja ennen kaikkea pikkukaupunkitunnelmaa. Se mikä puuttuu trendikkyydestä ja tyylikkyydestä, korvautuu moninkertaisesti tuttavallisuudella ja kotoisuudella. Kun muutin tänne, olin täysin uuvuksissa, pari kovaa vuotta takana ja muutama vielä edessä silloin. Olin sinkku, asuin ankeassa työasunnossa lähes vuoden ja oli kova hinku tutustua uusiin ihmisiin. Niinpä kävin paljon baareissa. Erityisesti Santa Fe:ssä, joka oli kaupungin ykkösmesta silloin ja on sitä vieläkin.
Santa Fe:hen liitty paljon muistoja aivan alkuajoilta. Muistan tarkkaan silloiset tarjoilijat, muistan kuka oli se kaupunkilainen, jonka kanssa juttelin ensimmäiseksi työkavereita lukuun ottamatta. Muutin tänne loppukesästä, turistisesonki oli jo päättynyt joten en löytänyt silloin vielä kesäravintoloita. Syksyn mittaan aloin sitten käydä yhä enemmän tässä baarissa. Koska olin vuorotöissä, tuli käytyä arkisinkin. Tulin tuntemaan paikan vakioasiakkaat, jotka…

Muistojen Tammiharju

Opiskelin mielisairaanhoitajaksi Tammisaaressa 1980-luvun lopulla, jolloin täällä oli vielä oma sairaanhoito-oppilaitos, Ekenäs Sjukvårdsläröanstalt. Palasin Tammisaareen ja Tammiharjuun vuonna 2008. Tammiharju, kunniakas muistossa!
Vuonna 1924 tuli perustettavaksi Uudenmaan ruotsinkielisten kuntien tarpeisiin 102-paikkainen piirimielisairaala, Distriktsinnesjukhuset i Ekenäs. Säästäväisyyssyistä (silloinkin!) mielisairaalaksi saneerattiin Venäjän armeijan vuosina 1910-12 rakentamat tykistökasarmirakennukset. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1927 vielä yksi kasarmirakennus. Uusi puoli eli päärakennus rakennettiin vuonna 1930. Knipnäsin rakennus ostettiin vuonna 1936, jonka jälkeen piirimielisairaalassa oli yhteensä 528 sairaansijaa. Enimmillään sairaalassa oli vuodepaikkoja yli 600. Lastenpsykiatrinen osasto perustettiin vuonna 1973 entiseen ylilääkärin taloon. Sairaanhoitopiirin toiminta käynnistyi vuoden 1952 mielisairaslain perusteella. (Lähteenä tässä blogissa: Sirkka Törrönen: Tam…

Ramsholmen ja valkovuokot

Tammisaaressa on tammia, paljon tammia. Mutta täällä on myös Suomen ilmastossa ainutlaatuinen keskieurooppalainen lehtimetsä, jonka pohjoisin vyöhyke ulottuu tänne etelärannikolle. Alue on kahdesta saaresta muodostunut Hagen-Ramsholmen-Högholmen. Erikseen mainitaan myös Gåsören, jonne kuivaan aikaan pystyy kävelemään kumisaappailla; sekin on nimittäin saari. Hagenista Ramsholmenille ja sieltä Högholmenille johtaa kauniit puusillat.

Ramsholmenin alue on ollut 1800-luvulla laidunmaata. Kun kiinnostus luontoa kohtaan lisääntyi vuosisadan loppua kohti, sinne alettiin istuttaa jaloja puulajeja, jotka sitten ovat otollisissa olosuhteissa lisääntyneet. Ramsholmenissa on vieläkin jäljellä tanssilava ulkohuusseineen. Siellä kuulemma on 1970-luvulla esiintynyt itse Hurriganes monen muun kuuluisuuden lisäksi. Ilmeisesti viime vuodesta alkaen sinne on suunniteltu erilaisia tapahtumia; paikka pyritään elvyttämään. Ramsholmenissa on ennen ollut myös kesäteatteri, jossa vielä on nähtävissä katsojie…