Siirry pääsisältöön

Aidot asiat


Vallitseva maailmantilanne kutsuu aitojen asioiden äärelle. Kun on pakko pysähtyä kotiin, tulee huomanneeksi monia asioita, joita ei ehkä monivuotisen kiireen keskellä ole niin tullut ajatelleeksi. Elämä on käynyt tylsäksi. Kotioloissa tulee palanneeksi niihin asioihin, jotka ennen olivat paljon isommassa roolissa kuin nyttemmin. Palapelit ja seurapelit. Käsityöt. Ruokaa tehdään ehkä pitkän kaavan mukaan, tutkitaan antaumuksella reseptejä. Vaikka ravintoloitsijoita käy sääliksi, en silti osta noutoruokaa kotiin koska osaan tehdä itsekin. Ravintolaan menemisen ideana kun on se, että pääsee pois kotoa. Moniviikkoinen intensiivinen puhelimessa roikkuminen ja somettaminen alkaa maistumaan puulta. Kotihommia piisaa, mutta ei nekään aina niin innosta. Introverttikin alkaa kaivata muita kontakteja. Liikunnallinen väki on alkanut ulkoilla entistä enemmän ja laajentamaan ulkoilureviiriään muihin ympäristöihin. Oma ratkaisuni? Tilasin tikkuröijyn eli luotolaisen tarvikepaketin ja aion neuloa aidon Hailuodon kalastajavillapaidan.

Hailuoto on Perämeren suurin saari ja sijaitsee noin 50 kilometriä Oulusta. Omat rannikkoreissuni eivät sinne asti ole vielä ehtineet. Vaasaan asti olen käynyt kaikki rannikon pikkukaupungit. Porin jätin väliin. Hailuodon ainutlaatuiset maisemat on nimetty yhdeksi Suomen kansallismaisemista ja kuuluu maailmanperintökohteisiin. Tikkuröijy eli tikkuri taas kuuluu aineettomaan maailmanperintöön. Se kuuluu neuloa pesemättömästä suomenlampaan villasta määrätyllä tekniikalla ja yksityiskohdilla. Perinteisiä villapaitoja on muuallakin maailmassa, kuten norjalaisten, islantilaisten ja Irlannin Aran-saarilta peräisin olevat perinteiset villapaidat. Myös virolaisilla on omanlaisensa villapaitatyyli. Yhteistä kaikille on, että ne neulotaan vuosisadasta toiseen samoin tai vain pienin variaatioin. Aito tuote myös maksaa paljon mutta kestää ja säilyttää arvonsa.

Perinneneuleiden lisäksi on myös monenlaisia perinneruokia. Tammisaaressa olen tutustunut länsi-Uusimaalaiseen perunamakkaraan. Pakko myöntää, että se ei tehnyt vaikutusta eikä tarvitse toista kertaa ostaa. Paistoin sitä paistinpannulla kauan eikä se millään tuntunut kypsyvän. Sitten kun pistin haarukalla siihen, niin se levisi kuin koiran oksennus pannulle ihan purskahtamalla…mitäs näöstä mutta kun makukaan ei ollut mistään kotoisin. Salon suunnalta löytyy rusinamakkaraa ja sitäkin olen kokeillut. Maistui maksalaatikolta makkaran muodossa, joten se menettelee. Oululaista rössypottua en ole maistanut mutta jos sinne joskus päädyn niin kokeilen kyllä. Se on keitto, joka tehdään rössystä eli veripaltusta, sianlihasta ja perunoista. Siitä tulee mieleen tamperelaisten mustamakkara, jota saa joskus täältäkin. Mukavampiakin makumuistoja perinneruoista tulee mieleen. Mummon perunapuuro voissa paistettuna. Läskisoosi.

Nämä ovat esimerkkejä siitä, miten ennen on syöty sitä mitä on oma maa tuottanut. Ei hifistelty tai nirsoiltu ruoan kanssa. Veganismi on mennyt toiseen ääreen. Miksi ihmeessä pitää syödä vegaanista majoneesia, joka tehdään niin kummallisista aineksista kuin psyllium ja ksantaani? Tai pitkälle prosessoituja lihankorvikkeita? Ennen vanhaan lihaa ei ollut tarjolla kuin harvoin, mutta se oli oikeaa lihaa ja usein itse teurastettua. Suomessa syötiin paljon viljatuotteita, juureksia ja kalaa. Sitä mukaa kun ruoan tehotuotanto on lisääntynyt, ruoan laatu ja maku ovat kärsineet. Lisäaineita, torjunta-aineita ja säilöntäaineita on vaikka millä mitalla. Ekologiset asiat ja hiilijalanjälki ovat kyllä osin palauttamassa lähituotantoa ja luonnonmukaisuutta kunniaan. Samoin tapahtunee globaalisti tämän pandemian jälkeen. Ainakin kotimaan matkailu tulee lisääntymään turvallisuutensa puolesta. Mutta voihan nytkin virtuaalisesti matkata mihin tahansa ja suunnitella seuraavia reissujaan- sitten joskus.       

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintolakierros Tammisaaressa

Tammisaari on pieni kaupunki, mutta täällä on kivoja ravintoloita ja ennen kaikkea pikkukaupunkitunnelmaa. Se mikä puuttuu trendikkyydestä ja tyylikkyydestä, korvautuu moninkertaisesti tuttavallisuudella ja kotoisuudella. Kun muutin tänne, olin täysin uuvuksissa, pari kovaa vuotta takana ja muutama vielä edessä silloin. Olin sinkku, asuin ankeassa työasunnossa lähes vuoden ja oli kova hinku tutustua uusiin ihmisiin. Niinpä kävin paljon baareissa. Erityisesti Santa Fe:ssä, joka oli kaupungin ykkösmesta silloin ja on sitä vieläkin.
Santa Fe:hen liitty paljon muistoja aivan alkuajoilta. Muistan tarkkaan silloiset tarjoilijat, muistan kuka oli se kaupunkilainen, jonka kanssa juttelin ensimmäiseksi työkavereita lukuun ottamatta. Muutin tänne loppukesästä, turistisesonki oli jo päättynyt joten en löytänyt silloin vielä kesäravintoloita. Syksyn mittaan aloin sitten käydä yhä enemmän tässä baarissa. Koska olin vuorotöissä, tuli käytyä arkisinkin. Tulin tuntemaan paikan vakioasiakkaat, jotka…

Muistojen Tammiharju

Opiskelin mielisairaanhoitajaksi Tammisaaressa 1980-luvun lopulla, jolloin täällä oli vielä oma sairaanhoito-oppilaitos, Ekenäs Sjukvårdsläröanstalt. Palasin Tammisaareen ja Tammiharjuun vuonna 2008. Tammiharju, kunniakas muistossa!
Vuonna 1924 tuli perustettavaksi Uudenmaan ruotsinkielisten kuntien tarpeisiin 102-paikkainen piirimielisairaala, Distriktsinnesjukhuset i Ekenäs. Säästäväisyyssyistä (silloinkin!) mielisairaalaksi saneerattiin Venäjän armeijan vuosina 1910-12 rakentamat tykistökasarmirakennukset. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1927 vielä yksi kasarmirakennus. Uusi puoli eli päärakennus rakennettiin vuonna 1930. Knipnäsin rakennus ostettiin vuonna 1936, jonka jälkeen piirimielisairaalassa oli yhteensä 528 sairaansijaa. Enimmillään sairaalassa oli vuodepaikkoja yli 600. Lastenpsykiatrinen osasto perustettiin vuonna 1973 entiseen ylilääkärin taloon. Sairaanhoitopiirin toiminta käynnistyi vuoden 1952 mielisairaslain perusteella. (Lähteenä tässä blogissa: Sirkka Törrönen: Tam…

Ramsholmen ja valkovuokot

Tammisaaressa on tammia, paljon tammia. Mutta täällä on myös Suomen ilmastossa ainutlaatuinen keskieurooppalainen lehtimetsä, jonka pohjoisin vyöhyke ulottuu tänne etelärannikolle. Alue on kahdesta saaresta muodostunut Hagen-Ramsholmen-Högholmen. Erikseen mainitaan myös Gåsören, jonne kuivaan aikaan pystyy kävelemään kumisaappailla; sekin on nimittäin saari. Hagenista Ramsholmenille ja sieltä Högholmenille johtaa kauniit puusillat.

Ramsholmenin alue on ollut 1800-luvulla laidunmaata. Kun kiinnostus luontoa kohtaan lisääntyi vuosisadan loppua kohti, sinne alettiin istuttaa jaloja puulajeja, jotka sitten ovat otollisissa olosuhteissa lisääntyneet. Ramsholmenissa on vieläkin jäljellä tanssilava ulkohuusseineen. Siellä kuulemma on 1970-luvulla esiintynyt itse Hurriganes monen muun kuuluisuuden lisäksi. Ilmeisesti viime vuodesta alkaen sinne on suunniteltu erilaisia tapahtumia; paikka pyritään elvyttämään. Ramsholmenissa on ennen ollut myös kesäteatteri, jossa vielä on nähtävissä katsojie…