Sadan vuoden takaisesta sisällissodasta ei ole enää kukaan senaikainen ihminen kertomassa. Historiankirjoissakin aihe on ollut niin tuskallinen että siitä vaiettiin vuosikymmeniä. Harva siis tietää, että Tammisaaressa on ollut vuonna 1918 Suomen suurin keskitysleiri. Viime vuosien aikana ja varsinkin Suomen tasavallan 100-vuotisjuhlien aikoihin asiaa on jonkun verran tutkittu nuoren nykypolven toimesta, joista joku on ehkä lähtenyt tutkimaan oman sukunsa tilannetta noina aikoina. Psykologisesti on puhuttu ylisukupolvisesta traumasta, jossa maailmansotien aikakin on jo isovanhempien aikakautta. Sisällissodasta oli tuolloin kulunut vasta parikymmentä vuotta.
Jokin aika sitten sain tietää, että omastakin suvustani on kaksi sisällissodan jälkeisten tapahtumien uhria, joista toinen on kuollut juuri Tammisaaren leirillä. Nimi alinna on äidinisäni isän veli. Omat isovanhempani olivat tuohon aikaan vasta pikkulapsia. Vierailu tällä hautamuistomerkillä sai siis tällä kertaa aivan toisenlaisen merkityksen.
Sitten näin kaupassa dokumenttikirjan, jonka on kirjoittanut tammisaarelainen historianopettaja. Kirja on julkaistu jo 2017. Tiesin kirjasta ennestään, mutta en tiennyt että se on käännetty myös suomeksi. Se on helppolukuinen, mukaansatempaava ja pysäyttävä. Täytyy sanoa että hiljaiseksi vetää, varsinkin kun asumme nykyisin vain reilun kilometrin päässä tästä tapahtumapaikasta. Väino Linna on myös kuvannut näitä tapahtumia trilogiassaan Täällä Pohjan tähden alla. Linnalla on varmaankin ollut aikalaisia kertomassa omia kokemuksiaan, koska tutkimuksia asiasta ei juuri ollut moneen vuosikymmeneen tapahtumien jälkeen.
Sisällissotaa, veljessotaa, vapaussotaa politisoitiin vuosikymmeniä ja vaiettiin siitä hirvittävästä inhimillisestä tragediasta, joka kohtasi kymmeniä tuhansia ihmisiä. Oli valkoiset ja punaiset suomalaiset. Pahimmillaan kaksi prosenttia suomalaisista "punaisista" oli nopeasti kyhätyillä vankileireillä. Suomi oli vastaperustettu valtio, jossa ei ollut olemassa juuri minkäänlaista virkakoneistoa koska venäläiset oli ajettu maasta pois. Maailmansota jylläsi, ruokaa oli niukasti eikä sitä sitten riittänyt vankileireillekään. Ihmiset kuolivat nälkään ja tauteihin kuin kärpäset.
Tässä hautapaikassa lepää ainakin 3446 nimettyä Tammisaaren leirillä järkyttävän lopun kohdannutta henkilöä. Vankilerihelvetti-kirjan mukaan uhrien todellista määrää tuskin saadaan koskaan selville. Monet kuolivat joko heti leiriltä pääsyn jälkeen tai myöhemmin ennenaikaisesti leirillä tuhoutuneen terveytensä takia.
Kommentit
Lähetä kommentti