Suomi on jääkausien muovaama. Asiantuntijoilla on vaikka mitä nimikkeitä erilaisille maaston- ja kallioiden muodoille. Eräs sellainen on siirtolohkare. Vaikka yleisin kova peruskivemme on graniitti, siitäkin muodostuneet kalliot muuttavat yhä muotoaan ja kehitys jatkuu. Peruskalliosta lohkeaa kiviainesta tai voi syntyä halkeamia. Voi syntyä luolia, tai sitten lohjennut kivi peittää jonkun vanhan luolan aukon niin että sinne ei enää pääse. Eroosio kuluttaa kalliotamme. Ihminen rakentaa ja räjäyttää kallioita. Jäämassojen hankaamisen tuloksia ovat rannikon silokalliot. Suomessa on jopa muinaisia tulivuoria. Sulamisvesien vetäytymisen merkkeinä on muinaisrantoja eli pirunpeltoja. Kaikille näille maaston muodoille on omat etsijänsä, bongarinsa ja yhdistyksensä.
Esi-isillemme luonto oli elävä: oli peikkoja, henkiä, noitia, menninkäisiä ja muita nykyisin taruolennoiksi tiedettyjä olioita. Joistakin lohkareista on totta totisesti havaittavissa kasvoja. Niistä kerrottiin tarinoita jotka siirtyivät sukupolvelta toiselle. Osa tarinoista elää vielä tänäkin päivänä. Nykyinen tieteellinen katsantokanta on siihen nähden tylsä. Siirtolohkareiden syntyä tarinat selittävät usein jättiläisen suuttumuksen tuloksena; jätti on heittänyt kiven jättivoimillaan vahingoittamistarkoituksessa. Kristinuskon tultua kohteena ajateltiin usein olevan kirkko.
Tammisaarellakin on oma siirtolohkareensa. Jättiläinen Ramunder on tämän kiven tänne joskus heittänyt. Vaihtoehtoinen tarina on, että vahva mies, ehkä viikinki nimeltään Ramunder, on tämän kiven heittänyt uhkaavaa jättiläistä kohti. Oli miten oli, tämä kivi on helppo löytää. Se sijaitsee Tammisaaren pääkadun varrella kaupunkiin idästä sisäänajaessa oikealla puolen tietä, pari kilometriä ennen toria. Auton voi jättää tien vasemman puolen sivutielle. Tai vanhan hautausmaan parkkipaikalle, josta joutuu palaamaan jalan takaisin päin muutaman sata metriä. Pyörällä ja kävellen pääsee ihan viereen koska alueella on kävelytie ja polkuja.Lähin tietämäni pirunpelto- ja näyttävä sellainen- on Mathildedaliin mennessä Jeturkasti ja muinainen tulivuori aivan Kasnäsin kylpylän vieressä Kemiönsaarella. Molemmat kohteet näyttäviä ja noin tunnin-puolentoista ajon päässä Tammisaaresta. Jeturkasti on merkitty ja siinä on pieni parkkipaikka, jolta voi lähteä yhdelle Teijon luontopoluista. Kasnäsin kalliolla on Metsähallituksen geologinen luontopolku opasteineen.
Kommentit
Lähetä kommentti