Siirry pääsisältöön

Kylmäpihlajan majakka

Vaikka Tammisaari on meren äärellä, majakkaa täällä ei ole. Lähettyvillä on Hangossa Bengtskär, Jussarön viereisellä saarella on ja Russarössä on. Jussarön majakalle ei ole pääsyä ja Russarö on Puolustusvoimien aluetta. Sinne on järjestetty rajatusti turistiretkiä mutta tänä kesänä 2024 retkiä ei ole, harjoituksia on ilmeisesti sen verran paljon. Bengtskär on turistikäytössä ja siellä olen käynytkin. Aikaa on tosin kulunut niin paljon, että blogia varten pitäisi tehdä uusi käynti. Sinne on viime vuosina kehittynyt suuri haahkakanta, ja ne pesivät siellä valtoimenaan. Ihmisiä ne eivät pelkää, vaan pesivät turistien ansiosta merikotkilta turvassa.


Kuva: Patrick Bagge

Mutta nyt kävin Rauman edustalla Kylmäpihajan majakalla. Se vei sydämeni täysin! Nuorimpien majakoidemme joukkoon kuuluvan majakan loisto syttyi ensimmäistä kertaa 31.12 2053 klo 20.00. Torniin on alun alkaen rakennettu henkilökunnalle asunnot ja muut tilat. 1950-luvulla toteutettiin jo modernia talotekniikkaa keskuslämmityksineen, vesijohtoineen ja vessoineen. Rakennuksessa toimii nykyisin hotelli, jonka huoneet on sisustettu suoraan henkilökunnan huoneisiin, kaksi jokaisessa kerroksessa, Käytävässä on yhteinen WC/suihku kahta huonetta kohti. Asuinkerroksia on 8, joista ylimmässä on isompi asunto, aikoinaan rakennettu saaren ylimmälle esimiehelle. 9. kerroksessa on näköalatasanne, josta aukeaa hulppeat maisemat kolmeen suustaan. Hissiä ei ole, joten hyötyliikuntaa tulee runsain määrin. 

Hotellissa toimii myös ravintola. Erinomainen ruoka, hyvät viinit! Itse majakassa on sauna ja pesutilat vierasvenesataman vierailijoille. Nykyajan vaatimusten mukaan saarelta löytyy myös erillinen saunarakennus, kahden hengen minisauna ja kaksi paljua. Sekä erillinen kahvila ja uusia ekomökkejä. Uimarantaa ei ole, mutta eiköhän sieltä jostain kohtaa uimaankin pääse jos niin haluaa.


Kuva: Patrick Bagge

Tykkäsin erityisesti täällä siitä, että paikka ei ole maailman laidalla. Rannikolle näkyy, yöllä Rauman ja sen sataman valot ja muuta rakennettua infrastruktuuria. Saari ei ole autio, siellä on puita enkä ole ikinä nähnyt missään niin paljon tyrnipensaita kuin siellä. Kiertelemällä ristiin rastiin polkuja edestakaisin saa ihan kelpo lenkin. Sateen tai myrskyn sattuessa voi aikaa viettää mukavasti kerrostalon suojissa. Saaren tiirat ovat luku sinänsä! Kyltit, joissa lukee kohteliaasti "vältä liikkumista tällä alueella lintujen pesintäaikaan" tulee ottaa vakavasti jollei ole kypärää. Sieltä tulee kyllä äkkilähtö kun tiirat puolustavat poikasiaan. Nokkivat  päähän ja kovaa! Valkoposkihanhiperheitä kävelee tietä pitkin ihan muita lintuina. Ne näyttävät kieltä jos ihminen tulee liian lähelle. Haahkahaaraat lipuvat rauhallisesti rannan tuntumassa. Koiraat ovat lähteneet jo alkukesästä ja jättäneet naaraat yksinhuoltajiksi. Näiden lajien lisäksi siellä pesii kymmeniä muita lajeja. 


Kuva: Patrick Bagge

Rauman merijakamolta vesibussilla matka kestää 55 minuuttia. Vene käy myös Kuuskajaskarissa, joka on entinen Puolustusvoimien käytössä ollut saari ja tuttu merisäätiedotuksista. Sekin on nykyisin matkailukäytössä ja ehdottomasti käyntilistalla. Mutta Kylmäpihlajalle jäi niin ikävä, että alan suunnitella jo seuraavaa reissua, toivottavasti tänä kesänä vielä. Tai lintujen muuttoaikana. Turistisesonki loppuu 15.9 mutta ilmeisesti saari ei mene kokonaan kiinni talveksikaan. Onhan siellä ennenkin asuttu ympäri vuoden.     

     


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ravintolakierros Tammisaaressa

Vanha teksti vaatii päivitystä! Tuleva kesäkausi riippuu jo toistamiseen ajattelusta "jos Korona suo" mutta ilman toivoa ei ole elämää. Kukapa olisi uskonut, että pandemia iskee näin kovaa ja pitkään. Kovimpiin kärsijöihin kuuluvat ravintolat, jotka ovat nyt yli vuoden määrätty joko pysymään kokonaan kiinni tai toimimaan vajailla tehoilla. Toivottavasti selviävät kurimuksesta ja jatkavat sekä paikallisten että vierailijoiden ilahduttamista tästäkin eteenpäin. Tätä kirjoittaessa jännitetään vielä sitä, saavatko ravintolat avata viikon päästä ja millaisin rajoituksin.  Tammisaressa Knipan on vaihtanut omistajaa. Sea Front ei pitänyt ravintolaa viime koronakesänä auki ollenkaan, ainoastaan hotellin. Vanha Gnägget on vuokrattu monien käänteiden jälkeen mutta multa hävis tieto siitä mikä siihen nyt sitten on tulossa. (Siinä oli ennen Naturum). Lounaskahvila Papaya kävelykadulla on lopettanut. Kävelykadun takana ollut entisen Lazy cowboyn tiloissa on ollut tuulista, siinä on nyt ko...

Somekeskustelut Raaseporissa

 Tällä kertaa katsaus siihen, mistä täällä Raaseporissa eri facebook-ryhmissä keskustellaan. Itse kuulun muutamiin paikallisiin ja pääseen lukemaan yhtä. Luultavasti jokaisella kylällä on oma fb-ryhmä, puskaradio-tyyppisiä on ainakin kaksi. Kirpputori- ja tavaranvaihtoryhmiä ainakin kaksi. Ryhmät, joihin itse kuulun, ovat yleensä suomenkielisiä tai kaksikielisiä. Ruotsinkielisillä on ryhmä "Du vet att du är från Ekenäs Finland om..." Pitkä nimi ryhmälle mutta sen nimisiä eri paikkakunnille on vaikka kuinka paljon. Eroavatko näiden ryhmien keskustelut toisistaan ja miten? Ruotsinkielisessä ryhmässä julkaistaan enimmäkseen kauniita kuvia Raaseporin maisemista, Tammisaaresta enimmäkseen. Tunnelmia ja merimaisemia. Knipan taitaa olla yksi suosituimmista kuvauskohteista ja sittenhän on Trädet, Puu, joka seisoo yksinään rantakivikossa. Keskustelunaiheita on vähemmän, mutta ne äityvät joskus sellaiselle tasolle että moderaattorit joutuvat sulkemaan koko keskustelun. Viime aikoina si...

Muistojen Tammiharju

Opiskelin mielisairaanhoitajaksi Tammisaaressa 1980-luvun lopulla, jolloin täällä oli vielä oma sairaanhoito-oppilaitos, Ekenäs Sjukvårdsläröanstalt.   Palasin Tammisaareen ja Tammiharjuun vuonna 2008. Tammiharju, kunniakas muistossa! Vuonna 1924 tuli perustettavaksi Uudenmaan ruotsinkielisten kuntien tarpeisiin 102-paikkainen piirimielisairaala, Distriktsinnesjukhuset i Ekenäs. Säästäväisyyssyistä (silloinkin!) mielisairaalaksi saneerattiin Venäjän armeijan vuosina 1910-12 rakentamat tykistökasarmirakennukset. Sairaalaa laajennettiin vuonna 1927 vielä yksi kasarmirakennus. Uusi puoli eli päärakennus rakennettiin vuonna 1930. Knipnäsin rakennus ostettiin vuonna 1936, jonka jälkeen piirimielisairaalassa oli yhteensä 528 sairaansijaa. Enimmillään sairaalassa oli vuodepaikkoja yli 600. Lastenpsykiatrinen osasto perustettiin vuonna 1973 entiseen ylilääkärin taloon. Sairaanhoitopiirin toiminta käynnistyi vuoden 1952 mielisairaslain perusteella. (Lähteenä tässä blogissa: Sirkka Tör...